Jokohan kääntyis...

Onni nimittäin. Jotensakin tuntuu, että tässä on pitkin kevättä ollu kaikenmoista PIENTÄ vastoinkäymistä. Ei tosiaankaan mitään mullistavaa, mutta aina jotain stressin aiheuttajaa.

Viikonloppuna katosi vielä ensimmäinen kanakin teille tuntemattomille. Tais lähtä haukan mukaan, kun kompostin päälle oli jäänyt muutamia valkoisia höyheniä. Se oli meidän Snowda eli ainut valkoinen kana, Plymouth rock - sanoivat sen rodultaan olevan. Helppo oli pedon se tietenkin nappasta mukaansa, kun valkoisena erottui maisemasta. Muutenkin ressu oli vähän sellainen silmätikku ja nokkimisen kohde ja kukotkin sitä rajusti rakastivat. Melkein jatkuvasti oli selässä paljas kohta edellämainituista syistä. Joku meinas, että jos se lähti hautomaan, mutta epäuskottavalta se tuntuu, Hieman mystiseksi asian tekee se, että Vapun pyrtöstä puuttuu puolet...aivan niinkuin joku olisi tarrannut kiinni. Mutta muuta vauriota ei näy kuin sulat vaan puuttuu.

Tänään tuntui iholla ensimmäistä kertaa kesä. Oli suorastaan kuuma ja illallakin tarkeni ihan t-paitasillaan. Aurinkorasvaa sai lotrata ihan kunnolla talven kalpealle iholle. Ihana tunne ja varsinkin kun vielä illalla tarkeni, näki ja jaksoi jatkaa päivän touhuja.

Muokkasin taas maata. Huomenna taidan hakea kuorman kompostimultaa ja sitten saakin alkaa kylvöhommiin. Mansikka muuten kukkii jo. Mitenkähän on, kun jostakin luin, että uusista taimista pitäis nyppiä kukat pois, jotta juurista tai siitä kasvista itsestään tulis vahvempi. Kun ei millään raskis. Tahtoo nääs niitä mansikoita omasta maasta. Muutaman puskan jätin tuonne pihan puolelle, mutta tuskin niistä montaa marjaa tulee....

Perunan ja sipulin siemenet on hankittu. Ei niitä paljon ole, mutta sen verran, että kesällä saadaan omasta maasta syödä.  Ja pussi tolkulla kaikkea muuta.

Traktorikin muuten toimii ja sain jopa luvan sillä ajaa tänään ;). Mies leikkas eilen nurmikot ja kasas kaiken yhteen pötköön. Ihan pakko oli mun sitte kerätä ne pois vaikka tavallisesti annan leikkuusilpun jäädä nurmelle. Nyt oli kyllä niin pitkäksi päässyt nurtsikin, kun en viittinyt itse alkaa sateessa leikkaamaan viime viikolla. Haravoin sitten sen silpun traktorin kauhaan ja ajoin kompostiin. Poikakin pääsi kuskin paikalle. Ja ihan näppärästihän tuo hänenkin käsissä kulki.

Ja päivän jännittävin uutinen oli se, että sain kutsun työhaastatteluun. Huomenna! Hoitajan hommia pienessä hoitokodissa.

Mutta nyt suihkun kautta sänkyyn. Ei varmaan tarvitse montaa sivua kirjaa lukea ennenkuin se nenänvarteen kopsahtaa.

Palataan!