Kiitos ihanista pitkistä kommenteista Heli ja Kata! Rupesin vastaamaan kommentteihin, mutta tästä tulikin niin pitkä vastaus, että teenkin tästä oman postauksen, jota en jaksa nyt alkaa edes oikolukemaan.
Siis kaipaan Suomeen nimenomaan visiitille. En juurikaan haaveile takaisin muutosta, joskus mietin, etta kun lapset ovat isompia ja voisivat tulla kouluun sinne tai jotain...vaihtareiksi äiti mukana :D
Suomalaisia ystäviä on ja tuttavia. Täällä on aika paljonkin suomalalaisia itseasiassa. Me nyt asutaan aika kaukana muista suomalaisista. Piirit on aika pienet ja pitää tarkoin miettiä kenelle kannattaa avautua ;). Onneksi sellainen luottoystäväkin löytyy, jolle voi sitten puhua ihan kaiken. Ja teenhän minä työtäkin suomikoulussa. Amerikkalaisia hyviä ystäviä minulla on pari. Muut menee sinne kaveri, tuttava osioon.
Miehen Suomen reissut ovat työmatkoja ja yleensä noin viikon kestäviä. Aikaero on Suomeen 10 tuntia ja normaalisti siitä selviäminen vie noin viikon sinne päin ja toinen viikko sitten takaisin tullessa. Mies siirtelee rytmiään unilääkkeillä. Aikaeron lisäksi matkustusaika on reitistä riippuen n.20h. Joten ne ei todellakaan ole mitään huvimatkoja, joten siinä syy miksi emme reissaa miehen mukana. Ja en ole näistä miehen reissuista ollenkaan kateellinen.
Nää mustasukkaisuusjutskat yritän ottaa huumorilla ja kiusoittelen miestä niistä naistuttavistaan. Ja toisaalta eikös se oo sen merkki, että niitä tunteita toista kohtaan on vaikka välillä tuntuu, että ihan vaan tahdon voimalla tallustellaan eteenpäin. Ja tuo miehen urheiluaika ei kyllä ole juurikaan meidän yhteisestä vapaa-ajasta pois, paitsi ehkä viikonloppuisin. Kuitenkin pystyy tekemään tosi joustavaa työaikaa, kun osa työstä täytyy tehdä öisin aikaeron vuoksi.
Ja sitte tästä mun omasta ajasta, Minullahan on rutkasti tätä omaa aikaa tällä hetkellä, kun en ole oikeassa työssä, ongelma on siinä miten aikani käytän...Pikku hiljaa olen alkanut suuntautumaan täältä kotoa ulospäin, jos näin voi sanoa. Lapset ovat molemmat kokopäiväisesti koulussa, joten periaatteessa mulla on sitä omaa aikaa päivät. Nythän teen siis vapaaehtoistyötä siella hevosrescuessa kahdesti viikossa (ma,ke) yhteensä noin 6 tuntia/viikko. Se on aika raskasta hommaa, joten ei kauheesti jaksa mitään sen jälkeen..Tiistaisin autan lasten koululla kirjastossa 2-3h, joskus enemmänkin. Torstait ja perjantait ovat niitä päiviä, jolloin ei yleensä ole mitään säännöllistä ohjelmaa. Eli silloin tehdään kotitöitä, käydään kaupassa ja hoidellaan asioita tai tavataan ystäviä. Ja valitettavan usein näinä päivinä tulee istuttua enemmän myös koneella. Kaikki omat lääkärit,kampaajat yms, on näillä päivillä. Ja mun torstain joogatunti! Perjantaisin ehkä noin kerran kuukaudessa on suomikoulunopettajien kokous. Joka toinen lauantai opetan suomikoulussa 10-13.30 plus matkat päälle.
Kotona ollessa aikaa kuluu valitettavan paljon koneella. Nyt kun toi oma läppäri on rikki niin vähennän. Hyödynnän noita lasten harrastusaikoja puhelinsurffailulle. Yleensä mää teen silleen, että teen jonkun homman ja istahdan hetkeksi koneelle ja teen kohta toisen homman jne. Siltikin vaan tuntuu, että pitäis tehdä enemmän. Ja kun on iso talo sitä siivottavaa riittää. Ja pyykkiä riittää myöskin.Ja kyllähän noiden eläintenkin kanssa menee aikaa, mutta sehän onkin terapiaa.
Siivojan palvelujakin on käytetty joskus. Ja onhan se aikamoista luksusta, mutta kun ei se siivouksen jälki ole kuitenkaan sama kuin itsellä. Ja kuitenkin siitä tulee vähän sellainen syyllinen olo, kun kuitenkin voisi tehdä itse....
Pari-kolme vuotta sitten mä olin tosi koukuttunut zumbaan ja kaikenlaiseen liikuntaan. Juoksin ja jumppasin. Vähintäänkin sen viisi kertaa viikossa. Sitten kun me muutettiin tänne maalle, tuli kaikenmoista muuta tekemistä ja jotenkin väsyin jatkuvaan ajamiseen. Kuskasin tuolloin vielä lapsia vanhaan kouluun ja tytön ollessa vain puolipäiväisessä tarkoitti se vähintään kahta reissua päivässä. Mies pystyi heidät usein aamulla viemään töihin mennesssään. Nyt syynä on sitten aikataulu-ongelmat. Kivat jumpat ovat yleensä aamuisin tai iltaisin ja mulle kävis päivät parhaiten. Ja mä olen käynyt samoissa jumpissa kun mieskin, tällä hetkellä ei vaan kunto riitä ja suoraan sanottuna tämä plösähtänyt ulkomuotokaan ei innosta sinne timmien mimmien ja niiden muutaman uroksen sekaan. Suunnitelma on kuiteski nyt se, että saatuani tän haavan kuntoon alan taas liikkua enemmän ja ehkä taas jossakin vaiheessa päädytään samaan jumppaan :D
Meidän lapset harrastaa...paljon. Poika pelaa lätkää, molemmat kilpailevat trampoliinijoukkueessa ja käyvät karatessa, tyttö tanssii... Ja jompikumpi meistä usein molemmat toimii taksisuhareina harrastuksesta toiseen. Päätös on jo tehty, että tämä on viimeinen vuosi näin monella harrastuksella, koska väsyttäähän se lapsiakin, mutta toisaalta kun tässä asuinympäristössä ei ole kavereita, niin on ainakin seuraa ja tekemistä.
Maanantaisin ei ole harrastuksia, mutta usein me mennään koko perheellä luistelemaan. (Tuleva hockeystara tarvii paljon jääaikaa ; ) Se on kivaa,toiminnallista perheaikaa.
Tiistaisin mä nappaan molemmat suoraan koululta 15.25. Annan välipalan autossa ja mennään suoraan karateen. Se kestää 45min. Mies tulee myös seuraamaan tuntia. Täällä on tapana, että vanhemmat jäävät seuraamaan lasten harrastuksia. Nyt mä olen päättänyt, että kunhan saan tämän haavan kuntoon, menen siksi aikaa kuntosalille tai otan koiran mukaan ja menen sen kanssa lenkille. Karatetunnin jälkeenminä vien tytön jazztanssiin, jota vastaan olin jo alunperin ja nyt vielä tyttö ei tykkää opettajasta ja muutenkin ei tämä tanssi ole se hänen juttunsa (en toki sitä voi hänelle sanoa), mutta mies nyt haluais että jatkais siellä kesään saakka. Tanssitunnin aikana voisin taas alkaa käydä joko lenkillä tai asioilla. Mies ja poika suuntaavat kiekkoharkkoihin.
Keskiviikkosin tytöllä 2.5h trampoliinitreenit klo 17-19.30. Tulevat bussilla koulusta ja tuolloin olisi hyvä olla ruoka valmiina. Pojalla on taas kiekkoa, isänsä vie.
Torstaisin sama karatekuvio, pojalla trampoliinitreenit ja nyt vielä yksityistunti luistelussa. Minä hoidan tytön kuskaukset ja mies pojat.
Perjantaisin 16-18 trampoliinitreenit molemmilla. Ja sitten ihana rauhallinen koti-ilta.
Lauantaisin pojalla lätkäpeli, kohta alkaa tramppikisat, kiekko tosin loppuu.
Sunnuntaisin mies ja poika lähtee kuudeksi jäälle, iltapäivällä on vielä molemmilla luistelutunti. Me hengaillaan tytyn kanssa kotona usein siivoilen sunnutaisin.
No ei tää niin paha ole, mutta aatelkaas niitä viikkoja kun mies on reissussa...Ja jos luulitte, että kaikki aktiviteetit ovat lähellä toisiaan niin väärässä olette.
Nyt mä alan suunnitella tuota mun ajankäyttöäni paremmin. Sillä nää mun ongelmat on jo pitkälle voitettuja..Toisaalta mun pitää delegoida enemmän näitä kotitöitä. Usein vaan tulee tehtyä nopeammin itse. Mun pitää myös avata silmäni ja todeta, että kyllähän mies hoitaa paljon asioita täällä kotona, ne ei vaan ole niitä perinteisiä kotitöitä. Ja sitten vielä sekin, että miehellä on paljon sellaisia työasioita, joista se ei vaan voi puhua ja ne voivat olla tosi stressaaviakin juttuja.
Ja todettakoon vielä sekin tähän loppuun, että nyt kun mies ollut sunnuntaista saakka pois, niin kyllähän mulla on sitä valtava ikävä. Ja puhelimessa kuulosti siltä niinkuin hänelläkin olis.
No johan tuli tekstiä, jaksoitko lukea?
Kuulostaa siltä, että aika pienillä muutoksilla saat jo paljon oloa kohennettua. Itse kukin turhautuu varmaan vähän elämäänsä välillä. Turhautuminen antaa sitten taas energiaa jaksaa tehdä niitä pieniä muutoksia joilla elämään saa taas oikeaa iloa mukaan.
VastaaPoistaPaljon olen kuullut muiltakin tutuilta, että lasten harrastukset ovat helposti aika kuluttavaa hommaa vanhemmille. Varmasti kovaa on yksinhuoltajaviikkoina kuljettaa lapsia edestakaisin ihan yksikseen. Meillä on asiat niin onnellisesti siltä osin, ettei täällä ole oikein mitään harrastusmahdollisuuksia! Ratsastamassahan me käydään lapset ja minä ja mies käy lasten kanssa uimatunneilla silloin kun vesi ei ole liian kylmää, mutta paljon jää aikaa vielä kotona haahuiluun ja se sopii meille ainakin toistaiseksi.
Tiedän hyvin tuon miten tuntuu, että jää jumiin koneelle ja vaikka olisi sinänsä ihan vapaata aikaa ja koneella viihtyykin niin pieni syyllisyys koko ajan painaa mielessä... Tässä hujahtaa hetkessä paljon aikaa. Olen huomannut itse, että tulee hyvä mieli siitä kun laitan itselleni vähän rajoja koneen käyttöön. Vähän samanlainen onnistumisen tunne kuin silloin kun jaksaa lähteä urheilemaan :)
Hyvä, että miehesi tulee taas kohta kotiin ja sulla on siellä taas kaveri rinnalla jakamassa lasten harrastuskuljetusvastuun ja muutenkin olemassa.
Tarvii nakojaan joskus aukikirjoittaa naita omia solmujaan, niin huomaa etteivat ne loppujenlopuksi niin suuria olekaan.
VastaaPoistaIlman muuta jaksoin lukea. Ja kyllähän tuo teksti vähän avasi paremmin tilannettasi. Ihan totta, että joskus kun oikeesti asioita miettii ja sitten ne vaikka kirjoittaa auki, ne samalla tavallaan vähän niin kuin selkenee ja konkretisoituu.
VastaaPoistaMutta on teillä oikeesti paljon tuota harrastustoimintaa ja paljon organisoitavaa niiden mukaan. Sellanen pelkkä kotona rauhassa löffäily on vähän niin kuin poissa kuvioista kokonaan. Voi olla ihan hyvä idea vähän vähentää harrastuksia. Ja hyvä idea on sekin, että itse sitten hyödynnät sen ajan just vaikka koiran kanssa lenkkeillen. On niin kuin kolme kärpästä yhtä aikaa: lapset harrastukseen, koira lenkille ja sinä itse tuulettumaan. Koiralenkit kun minusta on aika rentouttavia itse asiassa, voi vaan mennä ja antaa ajatusten juosta (itse ei tarvii juosta =D).
Tsemppiä jatkoon sulle!!