Kiekkohuumaa

Kehtaanko edes tunnustaa, että olympialaiset ovat eilistä kiekkopeliä (joka sekin katsottiin nauhoitettuna tv-kaistalta) lukuunottamatta jääneet katsomatta. No kiekkoa varmaan katsotaan jatkossakin. Hieno peli leijonilta eilen ja toivotaan että sama vire jatkuu perjantaina. Hiihtokaan ei sytytä entiseen malliin, mutta toki täällä iloitsen suomalaisten menestyksestä. 

Kiekkohuumaa täällä aiheuttaa tuo Poikanen. Olivat joukkueensa kanssa turnauksessa pe-su ja pelit kulkivat hyvin kaksi voittoa, kaksi tappiota. Puhelimessa kuulin pojan pelanneen hyvin. Olivat vajaamiehityksellä liikenteessä ja näistäkin pelaajista osa oli toipilaana. Poika oli tehnyt kaksi maalia vaikka puolustajana pelasikin. Peli aikaa oli ollut paljon, koska heillä oli vain kolme puolustajaa. Oli sitten pelannut useita vaihtoja putkeen. Turnauksissa täällä on tapana palkita omien valmentajien valitsema MVP jokaisesta joukkueesta joka pelissä ja hieman miehen kanssa ihmeteltiinkin, kun tällä kertaa palkinnot menivät muille. Poika itse mietti, että kun hänet palkittiin viime turnauksessa, niin ehkä tällä kertaa halusivat palkita muita. No ei jääty sitä sen kummemmin miettimään. 

Poika noutamassa MVP-palkintoa Kanadan turnauksessa joulukuussa 2013

Tiistaina tuli valmentajalta viestiä, että harjoituksia ennen on pieni palaveri pukukopissa ja vanhemmatkin sinne pyydettiin. Valmentaja kiitteli kaikkia hyvästä turnauksesta ja alkoi kohdentaa vuolaita sanojaan yhdelle pelaajalle. Sitä kehuryöpytystä kuunnellasin alkoi mieleen hiipiä ajatus, että onkohan tässä kysymys omasta poikasesta ja niinhän se oli. Valmentajat palkitsivat pojan joukkueen turnauksen parhaana pelaajana. Kiitosta tuli niin pelaamisesta kuin asenteesta. Olivat ostaneet pojalle turnaushupparin, MVP painatuksella. Poika ei oikein ennättänyt tajuta koko juttua, kun oli jo niin jäälle menossa, mutta vanhemmat olivat pakahtua ylpeydestä ja äitillä nyt ainakin alkoi silmähikeä puskea ja eipä tuo isäkään kysyttäessä sitä kieltänyt. Harjoitusten jälkeen alkoi poikakin ymmärtää mistä oli kyse ja naama loisti kuin Naantalin aurinko. Hyvä ettei nukkunut huppari päällä.

No ei päästy liikaa ylpistymään, kun neiti kotiin tultuamme varmaankin väsymyksen ja sisarkateuden aiheuttamana veti sellaiset raivokohtaukset, että oksat pois. Eilinen tais mennä ihan hyvin, mutta tänään taas aamulla oli sellaista tulta ja tappuraa. Kaikki on huonosti. Ja kukaan ei rakasta ja ja ja....Ja ennen kaikkea tämän talon ja maalle muuton vika....Tytölle on kyllä ollut vaikeeta tämä kavereiden puute. Vaikka luulisi että koulussa ja harrastuksissa kerkiää kavereita näkemään, mutta ei ole kuulemma tarpeeksi. En tiedä mistä aikoisi aikaa repiä vielä kavereille...Koulupäivät on pitkiä ja siihen läksyt ja harrastukset päälle. 

Mutta nyt kutsuu kotihommat.